Yhteiskunnassamme arvostetaan rohkeutta. Puhutaan niistä, jotka ’’tekivät rohkeasti omaa juttuaan’’, ’’kokeilivat rohkeasti ja onnistuivat’’ tai ’’kulkivat rohkeasti omaa polkuaan ja menestyivät’’. Nämä arjen sankarit ovat usein omassa työssään onnistujia ja niitä, jotka uskaltavat ottaa riskejä ja tehdä isoja päätöksiä.
Arvostetaanko yhteiskunnassa tarpeeksi niitä, jotka välittävät ajoissa työkaverin jaksamisesta? Pidetäänkö empatiakykyä ylipäätään rohkeutena? Sen tärkeyttä ei voi työyhteisön hyvinvoinnin kannalta tarpeeksi korostaa, ja empatiakyky on varmasti yksi parhaista ominaisuuksista, joita ihmisistä löytyy ylipäätään. Sitä vaaditaan myös hyvältä esimieheltä. Rohkea välittäminen käynnistää myötätunnon polun (Dutton, Workman, Hardin, 2014), jota oli hyvin kuvattu Myötätunnon mullistava voima (2017) -kirjassa. Rohkeasti välittävässä työyhteisössä polku näyttäisi kutakuinkin seuraavanlaiselta:
Henkilö havaitsee huolestuttavia merkkejä tai muutoksia työntekijässä, ja osoittaa huolensa tälle ottamalla asian puheeksi. Keskustelua seuraa empatiakyky ja toisen tunteeseen samaistuminen. Kolmas vaihe on toiminnallinen: ei jäädä vain tunteen tasolle, vaan pyritään helpottamaan kyseisen henkilön tilannetta ja auttamaan tätä konkreettisesti, tilanteen vaatimalla tavalla. Esimiestehtävässä olevan tulee tässä vaiheessa selvittää työntekijän voimavarat ja jaksamista kuormittavat tekijät, ja tehdä tarvittavia toimenpiteitä tilanteen helpottamiseksi. Näin on paremmat mahdollisuudet tarjota työntekijälle tarvittavaa tukea, ja koettaa pienentää tämän (työ)taakkaa. Voidaan tarjota esimerkiksi kevennettyä työtä, tai supistaa työaikaa tilapäisesti. (Pessi, Martela, 2017, 283)
Huolen osoittaminen ei ole helppoa
Vaikka työkyvyn haurastumisen ensimerkkejä olisi havaittavissa, niihin ei välttämättä uskalleta puuttua. Monella työpaikalla voidaan tänä päivänä huonosti ja poissaoloista aiheutuvat kustannukset huimaavat päätä. Työkaverin muuttunut käytös tai eristäytyminen saattavat aiheuttaa hämmennystä, ja esimiehen voi olla ahdistavaa puuttua henkilökohtaiselta tuntuvaan asiaan. Jos välittäminen olisi helppoa eikä vaatisi pisaraakaan rohkeutta, kaikki tekisivät niin. On myös tilanteita, joissa oma jaksaminen on niin koetuksella, etteivät rahkeet riitä toisesta huolehtimiseen.
’’Jos välittäminen olisi helppoa eikä vaatisi pisaraakaan rohkeutta, kaikki tekisivät niin’’
Työyhteisön arjessa tapahtuvien asioiden huomaaminen ja niihin reagoiminen onkin tärkeää, jotta voidaan huomata työkykyä vaarantavat tekijät ajoissa. Huolestuttavien merkkien ilmaantuessa parasta välittämistä on, että niistä keskustellaan. Olisikin tärkeää luoda työyhteisöihin kulttuuri, joissa arvostetaan rohkeaa välittämistä. Toisesta huolehtiminen ei ole urkkimista tai holhoamista, vaan elintärkeä osa hyvinvoivaa työyhteisöä. Arjen sankareina voidaan siis pitää myös niitä, jotka välittävät riittävän varhain muista, itsestään ja koko työyhteisöstä. Jotta työkyvyttömyysriskejä voidaan johtaa, puuttumiskynnystä tulee madaltaa. Näin voidaan reagoida ennen ongelmien paisumista. Välitetään siis omasta, ja toistemme jaksamisesta. Mitä sinä tekisit, jos olisit huolissaan työkaverin voinnista tai muuttuneesta käytöksestä?
